sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kuvia ja kuulumisia

Pitkästä aikaa taas blogin ääressä, ja kaikenlaista on tapahtunut! :) Ylivieskan agilitymöllit 16.6. eivät sujuneet ihan niin kuin Strömsössä, nimittäin Vertti karkasi portille suunnilleen joka toisen esteen jälkeen, koska halusi Wilman luo, jolla tuohon aikaan olivat juoksut pahimmillaan. Edelleen ovat erillään, mutta eiköhän juoksut pian lopu, vielä noin viikko jäljellä. :)

Seuraavat näyttelyt ovat 2.8. Siikajoella. Oulun KV't 12.7. jäävätkin väliin, jäimme liian kauaksi aikaa pohtimaan ja ilmot tuli ja meni. :D Wilma ja Vertti ovat taatusti karvattomia siihen mennessä. Pohjavillaa lähtee edelleen, muttei niin helposti kuin viime kesänä. Liekö tavallista viileämpi kesäsää vaikuttanut?

Kuvat kertokoot enemmän! :)












Tämän viikon suloisin kuva, on se Vertti vaan niin ihana! :)


Vertti ja Wilma saivat äskettäin kaksi uutta koirakaveria: bichon frisé-narttu Lumi ja 14-viikkoinen havannankoiratyttö Kide! Kaikki tulivat älyttömän hyvin toimeen keskenään, vaikkei kummempaa leikkiä kehittynytkään. ;)







lauantai 24. toukokuuta 2014

Agilitya, hellettä ja näyttelyitä

Blogin kirjoittelusta on tullut nyt pieni tauko, koska sairastuin sen verran, että jouduin sairaalareissulle tiputukseen. En sitte päässyt näyttelyihin mukaan, jossa olikin sitten ollut tuttuja. Kyllä muuten ärsytti jälkeenpäin, mutta pikkusiskoni esitti sitten molemmat ja ihan hyvinhän ne meni. Kiitoksia kuvista Emilialle ja Annille!

Vertti AVO H, tuomarina Tapio Eerola

Pitkä ja matalaraajainen uros. Narttumainen kokonaisuus. Oikealinjainen mutta narttumainen pää. Kauniit silmät ja korvat. Voimakas rintakehä. Vahvat raajat. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu suoraan. Hyvä askelpituus. Kantaa häntää porokoiramaisesti selkälinjan jatkeena.

Wilma AVO EH AVK4, tuomarina Tapio Eerola

Nartuksikin pitkärunkoinen. Vahva ja hyvä pää. Silmät, korvat ja purenta ok. Sopiva rintakehän ja raajojen vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset. Pitkä lanne. Lyhyehkö häntä, joka kaartuu riittävästi. Pitkät askeleet.


Agilitykurssi alkoi 14.5. ja oli taas mukavaa!


Tänään käytiin sitten pyörähtämässä Oulaisten ryhmänäyttelyissä, ja siellä vasta hyvin menikin!

Vertti AVO EH AVK2, tuomarina Marja Talvitie

Kovin matalaraajainen uros. Takaa voimakkaasti kulmautunut, kaunispäinen poika. Hieman löysästi kannettu häntä myös liikkeessä. Hyvä karva. Esiintyy ja esitetään erinomaisesti.

Wilma AVO ERI AVK2 + kasvattajaluokan 2., tuomarina Marja Talvitie

Hieman tuhdissa kunnossa esitetty narttu. Erittäin hyvätyyppinen ja kaunispäinen tyttö. Hyvä ylälinja ja häntä. Hieman löysät kyynärpäät. Hyvä karva.



perjantai 9. toukokuuta 2014

Tapahtumien kevät!

Vuoden 2014 kevät on kyllä täynnä koirajuttuja! Kuviakin on kertynyt jo ihan kiitettävästi viime postauksen jälkeen, jotka löytyvät loppupäästä.

26.4. suuntasimme neljän kilometrin päähän kuuden tunnin mittaiseen tokokoulutuspäivään. Wilma ja Vertti olivat tosi nätisti, ja saimme paljon hyviä vinkkejä! :)

1.5. olikin sitten kauan odotetut Haapaveden agilityepikset, jotka menivät sitten odotettua paljon paremmin! Kuva kertoo kaiken, vaikka onkin tuollainen puhkipalanut kakka :D


Vertti vei voiton kotiin ja Wilma kakkossijan! :)
3.5. käytiin pyörähtämässä koirien kanssa Kalajoen ryhmiksissä, ja hyvinhän ne meni! Vertti ja Wilma jaksoivat odottaa nätisti kehän laidalla, mutta kehässä Vertti ei jaksanutkaan ravata niin hyvin kuin normaalisti. :)

Vertti AVO H, tuomarina Maija Mäkinen

 © Maija Mänttäri

Matalan vaikutelman antava uros, joka saisi olla lyhyempi rungoltaan. Urosmainen ja hieno pää. Hyvänmalliset silmät, joita toivoisin tummemmiksi. Hyvä kaula. Riittävästi kulmauksia edessä, niukat takakulmaukset. Hyvä karvanlaatu. Yhdensuuntaiset liikkeet, joissa saisi olla enemmän puhtia. Miellyttävä käytös. Esitetään erittäin hyvin. Isoon ja tilavaan runkoon nähden raajakorkeutta tulisi olla enemmän. 

Wilma AVO ERI AVK2, tuomarina Maija Mäkinen

© Maija Mänttäri

Hyvänmuotoinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää, kuono voisi olla voimakkaampi. Hyvät pienet korvat. Hyvä kaula ja niska. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut, sopivat takakulmaukset. Hyvä runko, selkä ja häntä. Hyvä turkki. Tasapainoiset liikkeet, venyy pituutta liikkeessä. Esitetään hyvin. Miellyttävä käytös.





Retun istumistyyli 5/5 :D









Ai niin, keskiviikkona (14.5.) alkaa edistyneiden agilitykurssi! Tosi mukava päästä taas treenaamaan kunnolla, vaikka onhan nuo kylän agilityesteet jo ihan tuloillaan. ;)

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Retu, mätsärit ja muita kuulumisia

Huhhuh, onkin jo jotain kirjoittamista, ja missä järjestyksessä? :D Otsikko kertookin jo aika paljon, eli Retu tuli tänään meille hoitoon, kun Majuli lähti reissuun. Näyttävät tulevan hyvin toimeen, kuten yleensäkin, ja haukkuminen kuuluu ulkoa lähes koko ajan. :D Teen jossain välissä kuvapostauksen, ehkä huomenna tai ylihuomenna tai sitä seuraavana päivänä... Aikoihin ei ole oikein ollut innostusta bloggaamiseen.


Kävimme tosiaan mätsäreissä Kempeleessä sunnuntaina (20.4.), ja oli kyllä kivaa, vaikka odottelua oli jokunen tunti. Tätä ei tarvitse ehkä mainita, mutta mukana olivat myös tietenkin Maija Retun ja Janette Demin kanssa. ;) Koiria oli paljon, mutta Wilma ja Vertti käyttäytyivät mallikelpoisesti niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin! Loppujen lopuksi tulokset olivat Wilma SIN- ja Vertti PUN-. W ja V olivat pareina, joka toisaalta vähän oli huono juttu. Seuraavalla kerralla (1.5. Haapavesi) pitää ilmoittautua eri aikaan. :D Nauhakehissä oli kauheasti koiria, yli 20 molemmissa. Punaisten kehässä ei edes juoksutettu, vaan vähän ajan seisotuksen jälkeen valittiin sijoittuneet.
Mätsäreissä tapasimme myös Vertin sukulaisen, Tuiskun, omistajan toisen koiransa Lissun kanssa! :) Tuisku ei päässyt mukaan juoksujen takia. Vertti oli aivan innoissaan Lissusta, Lissu ei niinkään. :D Oli kyllä kiva nähdä, seuraavan kerran Oulun KVssa 18.5! Kuvia *täällä*, kuvaajana Emilia Laakkonen, kiitos! :)



Eilen käytiin agilitytreeneissä, ja oli kivaa, kuten joka kerta. Mentiin (ihanan) helppoa möllitason rataa, ja voi että miten hienosti Vertti irtosi! Wilma tapansa mukaan suoritti radan hitaasti mutta varmasti, eiköhän sitä vauhtia jossain vaiheessa tule. ;) Kepit suoriutuivat täysin ongelmitta. Tämä oli harmi kyllä viimeinen kerta, mutta onneksi kesällä alkaa taas ohjatut agilityharjoitukset! ♥

Tokokoulutuspäivä on huomenna ihan tässä 4 kilometrin päässä vanhalla koululla! Innolla odotamme vinkkejä ja uusia harjoiteltavia liikkeitä. :)






torstai 3. huhtikuuta 2014

Blogin parissa ikuisuuden jälkeen

Huhhuh, viime postauksesta on jo ikuisuus! Ei ole oikein ollut innostusta, kun kone on niin hidas lataamaan kuvia. Vaikka kertomista olisi! :)
Ollaan käyty lenkeillä vakioporukalla, treenattu agilitykentällä ja katseltu tulevia näyttelyitä:
- Kalajoki RN 3.5.
- Oulu KV 18.5.
- Oulainen RN 24.5.
- Oulu KV 12.7.
- Oulu E lappalaiskoirille 5.10.
Innolla odottelemme pääsevämme kehään, ja kovasti ollaan treenattu seuraamista ja seisottamista! :) Tosi hyvin menee, ja uskon, että osaavat olla koiriksi. Tiedossa on myös match show Kempeleessä 20.4., mölliagility ja match show 1.5. Haapavedellä! Mahtavaa taas päästä treenaamaan, kun on jotain syytäkin :D

20.3. alkoivat ohjatut agilitytreenit Oulaisissa. Takana on nyt siis kaksi treenikertaa, ja vielä kolme kertaa on jäljellä. Treenit ovat joka torstai, eli tänään päästään taas agiliitämään! :) Ollaan harjoiteltu lähettämistä ja takaaleikkausta, ja Vertti-Vempula uskaltaa irrota hyvin. Wilma-Wimpulan irtoaminen on vielä vähän työn alla, ja otimmekin käyttöön namialustan. Hienosti tajusivat idean, ja innolla odotamme tämänpäiväisiä treenejä! :)

Kuvia olisi enemmänkin, mutta en jaksa ladata kaikkia :D